web_ylapalkki_latomo1.jpg

Classic Motorshown 2017 teemana 70-luku - muutosten vuosikymmen

70-luku-web.jpg

Kuva: Mobilistin arkisto

70-luvulla Suomi nousi rankan rakennemuutoksen jälkeen rivakasti. Maaseudulta oli kadonnut 300 000 työpaikkaa, mutta vuosikymmenen puolivälissä hyvinvointiyhteiskunnan määrätietoinen rakennus alkoi tuottaa tulosta. Aika oli samalla hedelmällinen autoistumisen nopealle kasvulle, vaikkakin oman leimansa jätti myös vuoden 1973 energiakriisi. Nyt Classic Motorshowssa paneudutaan tuon erikoisen vuosikymmenen ajoneuvokulttuuriin.

Vaurastumisen myötä hankittiin perheelle viimeistään nyt auto. Valinta osui useimmiten pikku-Fiatin tai Datsunin kaltaisiin huokeisiin ajokkeihin, mutta merkkien kirjo 70-luvulla oli valtava.

Politiikkakin muovasi ajoneuvokantaa. Valtiovalta piti kauppaa rautaisessa otteessaan määräten verotuksellisesti ja maksuaikoja säädellen millaisia ajoneuvoja hankittiin. Itä-Euroopasta tulevia merkkejä suosittiin.

Moottoripyörille vuosikymmen tarkoitti peruuttamatonta muutosta. Kun nousseen elintason myötä saatiin arkiajoneuvoon neljä pyörää ja katto päälle, muuttui moottoripyörän status kulkuvälineestä harrastamiseen. Ihmisillä oli yhtäkkiä myös vapaa-aikaa. Veromuutos "huvikäytön" mukaiseksi vuonna 1974 nosti pyörien hintaa radikaalisti.

Vuonna -69 markkinoille tullut "tuuttihonda" pohjusti japanilaisten moottoripyörien suosiota. Aiemmin suositut eurooppalaiset pyörät jäivät 70-luvulla myynnissä jalkoihin, ja britit katosivat valikoimista oikeastaan kokonaan.

Liikennekulttuuri oli 70-luvun alussa villiä ja vapaata. Valtaosalla maanteistä ei ollut minkäänlaisia nopeusrajoituksia ja yleisiksi käyneet onnettomuudet koettelivat kansalaisten sietokykyä. Asiaan puuttui ajan tavan mukaan Presidentti Kekkonen, jonka vuoden 1973 Uudenvuoden puhetta pidetään liikenneturvallisuustyön käännekohtana.

70-luvulla perustettiin Liikenneturva ry, joka jatkoi aiemman TALJA ry:n liikenneturvallisuustyötä.

Turvavöiden käyttöpakko etuistuimilla astui voimaan, kypäräpakko asetettiin moottoripyöräilijöille, promillerajaksi määrättiin 0,5 ja nopeusrajoitukset otettiin käyttöön.

Melkoinen vuosikymmen. Classic Motorshow esittelee tuon osin ristiriitaisenkin aikakauden ajoneuvoja ja ilmiöitä vuoden 2017 näyttelyn teemassa Lahden Messukeskuksessa 6.-7.5.2017.

Julkaistu: 22.9.2016 09:00

<< Takaisin