web_ylapalkki_latomo1.jpg

NÄYTÖSAJOJA JA HÖYRYJUNAKYYTIÄ CLASSIC MOTORSHOW´SSA

Toukokuun 7. ja 8. päivinä Lahden Messukeskuksessa järjestettävä Classic Motorshow tarjoaa ohjelmaa myös itse näyttelyhallien ulkopuolella. Jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan järjestetään tänäkin vuonna vanhojen kilpa-autojen ajonäytös Messukeskuksen kupeella. Tarjolla on myös höyryjunan kyytiä messualueelta Heinolaan ja takaisin.

Ajonäytöksessä ovat tällä kertaa vuorossa 60-luvun rata-autot. Suomeen saatiin ensimmäinen tarkoitusta varten rakennettu moottorirata kesällä 1966, jolloin Keimolan "moottoristadion" avattiin. Jo vuotta myöhemmin vihittiin käyttöönsä Ahvenisto Hämeenlinnassa. Näiden lisäksi kilpailtiin noihin aikoihin myös Artukaisten lentokentällä sekä katuradoilla muun muassa Ounasvaaralla ja Puijolla.

Lahdessa päästään näkemään iso liuta noilla areenoilla menestyneitä menopelejä. Kotimainen ratakalusto painottui hyvin vahvasti vakioautoihin, mutta myös Volkswagenin tekniikkaan perustunut Formula Vee sai täällä nopeasti jalansijaa. Teivaanmäkeen lähdetään kiihdyttämään muun muassa pienellä Fiat Abarthilla, tietenkin Mini Cooper S:llä, NSU 1200 TT:llä, Ford Cortina Lotuksella ja BMW 1800ti:llä, mutta pari erilaista Formula Veetäkin asettuu viivalle.

Autoja ajavat enimmäkseen niiden omistajat, mutta joitakin tähtivieraitakin saadaan istumaan rattiin. Fiat Abarthia piiskaa sellaisella monet Suomen mestaruudet voittanut Ahti Vaara, Mini Cooperille antaa kyytiä Matti Brännare ja Classic Motorshow´n kestovieras Simo Lampinenkin viihdyttää taas yleisöä. Simon autona on Triumph Spitfire, jollaisen prototyypillä hän voitti luokkansa Le Mansin 24 tunnin ajossa 1965.
Rata-autoja ei ole rakennettu sora-alustoja varten, joten tällä kertaa vedetään vauhdikkaasti vain Teivaanmäen nousun asvalttipäällysteinen alkuosa, johon kuitenkin mahtuu kaksi tiukkaa mutkaakin. Sekä lauantaina että sunnuntaina järjestetään kaksi näytöstä, alkaen kello 12.00 ja 16.00.

50-luvun höyryjuna

Kahdesti päivässä lähtee myös höyryveturin kiskoma juna Salpausselän seisakkeelta kohti Heinolaa. Lähtöajat ovat noin klo 11 ja klo 16 ja edestakaiseen matkaan kuluu nelisen tuntia. Junassa käteisellä myytävien menopaluulippujen hinnat ovat aikuisille e25, alle 14-vuotiaille lapsille e15 ja perheille e60.

Junan veturina on nyt Tampellan 1947 valmistama ns. Pikku-Jumbo, joka palveli varaveturina aina vuoteen 1970 saakka. Sen vetämissä puuvaunuissa pääsee hyvin aidosti 50-luvun rautatiematkan tunnelmaan. Kyydit järjestää Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry yhdessä veturin ajokuntoon kunnostaneen Haapamäen Museoveturiyhdistyksen kanssa.

Formulat. web.jpgPikkujumbo web.JPG

Julkaistu: 19.4.2011 10:27

<< Takaisin