web_ylapalkki_latomo1.jpg

UUSI ALUEVALTAUS CLASSIC MOTORSHOW´SSA

Lahden Messukeskuksessa 7.-8. toukokuuta nyt neljännen kerran järjestettävän Classic Motorshow ´n sisältöön saadaan aivan uusi ja varsin merkittävä osio. Näyttelyn järjestäjä RLO Events toteuttaa yhdessä Lahti: Biennalen kanssa kaksi erillistä, kiinnostavaa osaa sisältävän automuotoilu-ohjelman.

Lahti: Biennale on näyttelyiden, promootioiden ja tapaamisten tapahtumaketju, joka esittelee suomalaista ja kansainvälistä muotoilua. 2011 on jälleen Biennale-vuosi, jolloin Lahden kaupunki haluaa profiloitua muotoilukaupunkina.

"Classic Motor Show on mielestämme erinomainen areena muotoilusta kertomiseen - ihmisethän tulevat sinne sankoin joukoin ihailemaan klassikkoautojen muotoilua", perustelee projektipäällikkö Jonne Valola mukanaoloa toukokuisessa suurkokoontumisessa.

Tähtimuotoilija ja työpaja

Classic Motorshow´ssa tulee sen molempina päivinä esiintymään nimekäs ulkomainen automuotoilun veteraani, joka kertoo miten hänen klassikkoluomustensa muodot syntyivät. Tähtiesiintyjän nimi julkistetaan huhtikuussa. Osastolla on esillä hänen työnsä jälkeä ja yleisöllä on myös tilaisuus esittää hänelle omia kysymyksiään.

Samalla osastolla toimii muina aikoina kansainvälisesti tunnetun autotaiteilija Janne Kutjan vetämä autodesign-työpaja. Näyttelyvieraat voivat siellä rohkeasti koettaa automuotoilijan lahjojaan ammattilaisen opastuksella.

"Tämä autodesign-komponentti on erittäin arvokas lisä Classic Motorshow´n antiin", toteaa tapahtuman järjestelyistä vastaava Risto Laine. "Lahti: Biennalen kanssa on jo molemmin puolin tullut ilmaistua, että teemalle toivotaan jatkoa myös tulevina vuosina. Tämä on taas yksi osoitus siitä, että klassikkoajoneuvoharrastus ja tapahtumamme ovat saamassa yhä laajempaa ja aktiivisempaa hyväksyntää myös varsinaisten asian harrastajien piirin ulkopuolella."

Lahti: Biennale on osa Lahden kaupungin sivistystoimialan Kulttuurisen toimintaympäristön kehittämishanketta. Päijät-Hämeen liitto rahoittaa hanketta Euroopan unionin aluekehitysrahastosta.

Julkaistu: 1.3.2011 10:32

<< Takaisin