web_ylapalkki_latomo1.jpg

MOOTTORIPYÖRÄILYN HISTORIA ESILLÄ CLASSIC MOTORSHOW´SSA

Lahden Classic Motorshow´ssa esitellään 8.-9. toukokuuta hyvin laajasti moottoripyörän kehitystä aina1800-luvun loppupuolelta lähtien. Veteraanimoottoripyöräklubin isolle osastolle tulee lähes viidenkymmenen pyörän kokoelman, joka antaa erinomaisen katsauksen viime vuosisadalla käytettyihin teknisiin ratkaisuihin.

Veteraanimoottoripyöräklubin osasto rakennetaan siten, että se jakautuu vähintään kymmenen vuotta käsittäviin jaksoihin ja jokaiselta periodilta esitellään noin 5-7 ajokkia. "Alan kehityssuunnat tulevat hyvin esille ihan sitä pyörärivistöä katsellessa", lupaa Markku Paavilainen Veteraanimoottoripyöräklubista. "70-luvulla esim. alkoivat moottoripyörien tehot huimasti nousta ja se kyllä näkyy päällepäinkin."

Pyöräkavalkadi alkaa vuodesta 1885, jolloin Gottlieb Daimler rakensi yleisesti maailman vanhimpana polttomoottorikäyttöisenä moottoripyöränä pidetyn kulkuneuvon. Se oli puurunkoinen ja alkuperäinen yksilö pääsi tuhoutumaan tulipalossa Saksassa jo viime vuosisadan alussa, mutta Ruotsissa on tehty siitä kopio, joka takavuosina ostettiin Suomeen ja on nyt esillä Lahden Messukeskuksessa.

Sotia edeltävältä ajalta tuodaan näytteille muun muassa nelisylinterinen Henderson ja 20-luvun Indian, molemmat amerikkalaista alkuperää. Saksalaisten sodassa käyttämä Zündapp sivuvaunuineen on tuttu monelle nuoremman polven edustajallekin vaikkapa elokuvista. Kotimaistakin tuotantoa löytyy: mukaan mahtuu myös vuoden 1937 mallia oleva Pyrkijä.

50-luvun mallistoa ilmentävät esimerkiksi tyypilliset brittipyörät Triumph T100 ja Ariel 500. Myöhempien aikojen yhä järeämmäksi käynyttä kalustoa edustavat 70-lukulaiset Kawasaki Z1 900 ja Suzuki GT750 sekä 80-luvulta Honda CPX ja Kawasaki 1300. Esiteltävän kaluston kehityskaari päättyy vuoteen 1989.

Näyttelyrivistö ei rajoitu pelkästään varsinaisiin moottoripyöriin, sillä mukana on myös vanhin Suomeen tuotu Vespa skootteri vuodelta 1952 sekä Peto mopedi. Peto oli ensimmäinen Suomessa valmistettu mopedimerkki, joskin esitteillä oleva malli on vuodelta 1956.

Veteraanimoottoripyöräklubin osastolla tulee olemaan myös vanhojen aikakausien ajovarusteita, kuten kypäriä, ajoasuja, ym. Infotauluilla on tarkoitus kertoa messuvieraille millä tavoin moottoripyöräilyä kulloinkin on kotimaassa säännelty lainsäädännössä. Tällä tavoin selvitetään esimerkiksi missä vaiheessa ajovalo, vilkut tai kypärän käyttö tuli pakolliseksi.

KUVA: Royal Enfield model 180 8HP, 976cm3, vm. 1924

Royal Enfield model 180 8HP, 976cm3, vm. 1924.JPG

Julkaistu: 8.4.2010 15:50

<< Takaisin