web_ylapalkki_latomo1.jpg

Topparoikka tuo museoveturin ja vaunun Salpausselälle

risto_pieni.jpgLahden Rautatieharrastajat Topparoikka ry esittäyttyy 2.-3.5.2009 Classic Motor Show:n yhteydessä Salpausselän seisakkeella. VR-Radan avustukselle aivan messuhallin likelle siirretään muistomerkkihöyryveturi Risto (Tr11047) ja juuri kunnostettu konduktöörivaunu Fo 22547.

Topparoikkalaiset esittelevät toimintaansa vaunussa messujen aukioloaikoina. Tervetuloa tutustumaan aitoon rautatiehistoriaan.

Tr1 1047 Risto
Risto on raskas kotimainen Tr 1-sarjan tavarajunanveturi, maailman parhaita höyryvetureita. Oy Tampella Ab valmisti ensimmäisen RISTON 1940 ja viimeisen 1957. Veturi numero 1096 oli samalla viimeinen Valtionrautatielle valmistunut höyryveturi. Kutsumanimi juontuu tavan mukaan ensimmäisen veturin valmistumis-ajoilta presidentti Rytin mukaan. Ristot vetivät Etelä-Suomen pääratojen raskaita tavarajunia 1970-luvulle asti.Muistomerkkiveturi 1047 työskenteli Lahdessa 1960-luvun lopussa muutaman vuoden ajan. Salpausselän kisajuniakin ovat Risto-veturit vetäneet.

Kesällä 1986 lahtelaiset rautatieharrastajat tekivät Lahden kaupungille esityksen raskaan kotimaisen höyryveturin hankkimisesta ja kunnostamisesta muisto-merkiksi. Lahden kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesti hanke on nyt toteutettu harrastajavoimin talkootyönä. Risto 1047 saapui Lahteen 10. syyskuuta ja valmistui 27. joulukuuta 1990.Siitä lähtien Risto on ollut Lahden Rautatieharrastajat Topparoikka ry:n hallinnassa.

FO22547 konduktöörivaunu
Konduktööri- ja matkatavaravaunu, valmistettu 1950-luvulla. Vaunua on aktiivisesti kunnostettu topparoikkalaisten toimesta vuodesta 2007 lähtien.

Julkaistu: 30.4.2009 19:39

<< Takaisin