web_ylapalkki_latomo1.jpg

Lehdistötiedote 22.4.2008

Klassikot esillä TV2:ssa

"Puskuri" vierailee Antin Automuseossa


Noin viikkoa ennen Lahdessa järjestettävää Classic Motorshowta on klassikkoajoneuvoharrastus valtakunnallisesti esillä myös televisiossa.
Sitä käsitellään ensi perjantaina 25.4. klo 19.40 alkavassa TV2:n "Puskuri"-ohjelmassa.

"Puskurissa" nähtävä aineisto on filmattu Asikkalan Vesivehmaalla Antti Vähälän isännöimän Antin Automuseon puitteissa. Ohjelmassa tutustutaan lähemmin pariin alkuperäiskuntoiseen tai Vähälän entisöimään ajoneuvoon. Mobilistipiirien hyvin tuntema Antti Vähälä on kartuttanut kokoelmaansa noin viidentoista vuoden aikana "vähitellen, yksi kerrallaan" tultuaan Ylä-Vähälän tilan isännäksi 1991.

Hänen klassikkoharrastuksensa voi katsoa alkaneen 90-luvun alussa käsiin osuneesta 1970-mallisesta Ford 26M:stä. -Ajelin silloin kyllä jo muutenkin suunnilleen saman ikäisellä Escortilla, Vähälä tunnustaa. -Eikä niitä sitten poiskaan osannut hävittää...
En kyllä aluksi olisi osannut haaveillakaan omasta automuseosta. Kuitenkin hiljalleen autoja tuli kunnostettua ja lypsykarjasta luopumisen myötä ajatus omasta "kunnon autotallista" alkoi itää. Vanhoille ajoneuvoille säilytystilaksi kunnostetusta navettarakennuksesta kehittyi pikkuhiljaa paikka, jota "ystävien painostuksesta" alettiin kutsua automuseoksi. Rakennuksen suojissa on myös käsityöpaja ja -puoti.

Nykyisin on Antin Automuseossa esillä noin 30 museorekisteröityä autoa sekä muutama moottoripyörä. Osa autoista on isännän omia, osa taas muiden harrastajien ajopelejä, jotka talvehtivat vuokrapaikoilla kuivassa ja lämpimässä suojassa. Valikoima on siis talvikaudella jonkin verran runsaampi kuin kesäisin.
Antin Automuseo ei ole säännöllisesti yleisölle auki, mutta vierailuja järjestetään sopimuksesta ryhmille ja siellä on ollut tapana pitää myös avoimien ovien päiviä, jotka ovat vetäneet paikalle kerralla satoja kävijöitä.

Antin Automuseo on omalla osastollaan mukana myös Classic Motorshowssa 3.-4. toukokuuta.

Tarkempaa tietoa Classic Motorshowsta ja oheistapahtumista päivitetään tapahtuman omille verkkosivuille osoitteessa www.classicmotorshow.fi

Lisätietoja:

Risto Laine Puh. 0400 969 550

Niina Anonen Puh. 040 772 8213

Julkaistu: 22.4.2008 16:46

<< Takaisin